Hallinto-, talous- ja henkilöstöjohdon konferenssi 2018

27. - 28.9.2018 Helsinki, Scandic Hotel Simonkenttä
 

Tule mukaan kuulemaan viimeisimmät kuulumiset kuntakentän aiheista sekä tapaamaan kollegoita ja jakamaan hyviä käytäntöjä! Historialliset muutokset ovat edessä ja konferenssi tarjoaa ajankohtaisimman foorumin aiheiden käsittelyyn. 

Hallintojohdon osuudessa käsitellään kuntakentällä meneillään olevia uudistuksia, ajankohtaisia linjauksia ja uutta lainsäädäntöä hallintojohtajan työn näkökulmasta. 

Talousjohdon sessiossa on esillä totutusti katsaus kuntien ja tulevien maakuntien talouden kehitysnäkymiin.

Henkilöstöjohdon osuus on tarkoitettu henkilöstöjohdolle ja -päälliköille, henkilöstöhallinnon asiantuntijoille sekä KT-yhteyshenkilöille.
 

Uutta! Tänä vuonna tarjoamme mahdollisuuden osallistua myös ruotsinkieliseen sessioon, jossa aiheina ovat muun muassa digitalisaatio tulevaisuuden kunnassa (Tukudigi), mitä kunnallisesta päätöksenteosta saa julkaista sosiaalisessa mediassa sekä kunnan ja maakunnan yhteistyö henkilöstön siirroissa kunnista ja kuntayhtymistä maakuntiin. Ruotsinkielinen sessio on jouduttu valitettavasti perumaan vähäisen kiinnostuksen vuoksi.

Osallistumismaksu

Hinta 710€/hlö (+alv 24 %)

Etuhinta 31.12.2017 mennessä ilmoittautuneille 550€/hlö (+alv 24 %) 
Hinta 15.7.2018 saakka 660€/hlö (+alv 24 %)
Normaalihinta 16.7.2018 alkaen 710€/hlö (+alv 24 %)


Maksu sisältää opetuksen, sähköisen materiaalin ja ohjelmassa mainitut ateriat. Hintaan sisältyy myös iltaohjelma.
Osallistujat saavat sähköpostitse vahvistuskirjeen ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen. Ilmoittautumisaika on päättynyt.

Majoitus

Olemme varanneet majoituskiintiön sekä Scandic Simonkentästä että Orginal Sokos Hotel Presidentissä. Osallistuja varaa itse majoituksen suoraan hotellista ja mainitsee majoitusta varattaessa kiintiön nimen. Majoitus maksetaan suoraan hotelliin tai pyydetään laskuttamaan maksu, jolloin hotelli perii laskutuslisän.

Scandic Simonkenttä
Huonehinnat:
1 hh 149 €
2 hh 169 €

Majoituksen voi varata, 12.9.18 mennessä, osoitteesta simonkentta@scandichotels.com ja varauskoodina FCG270918.

Orginal Sokos Hotel Presidentti
Huonehinnat:
1 hh 148 €
2 hh 168 €

Majoituksen voi varata, 28.8.2018 klo 20.00 mennessä, osoitteesta sokos.hotels@sok.fi tai puh.020 1234 600/yksittäiset huonevaraukset.
Kiintiötunnus on FCGHallinto-, talous - ja henkilöstöjohdon konferenssi. 

Tervetuloa!

Tarja Heikkinen

Tarja Heikkinen

koulutuspäällikkö
+358 50 327 0537

Anniina Peltola

Anniina Peltola

toimialajohtaja
+358 44 737 4803

Miisa Vierikko

Miisa Vierikko

koulutuspäällikkö
+358 44 278 6564

Lena Sjöblom

Lena Sjöblom

koulutussuunnittelija
+358 50 301 9167

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fcg.fi